Esittely
Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan on Tieteellisten seurain valtuuskunnan ja Kansalliskirjaston yhteinen hanke, jonka tavoitteena on uudistaa kotimaisten tieteellisten lehtien teknistä infrastruktuuria sekä luoda pysyvä malli kotimaisten avointen lehtien rahoittamiseksi.
TSV sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä erityisavustuksena rahoituksen, jolla on syyskuusta lähtien palkattu suunnittelija kehittämään Open Journal Systems (OJS) -julkaisualustaa. Kehittämistyön tavoitteeksi asetettiin aiemmissa versionvaihdoksissa syntyneitten virheitten kartoittaminen ja korjaaminen; artikkelien viitetietojen levittämiseen liittyvien rajapintojen, prosessien ja käytäntöjen kehittäminen; artikkelien viitetietojen yhdenmukaistaminen; aineistojen käyttötilastojen kehittäminen ja avaaminen; sekä pysyvien tunnisteiden (DOI ja ORCID) käyttöönoton tukeminen. Jäsenseuroille tarjottu palvelu löytyy osoitteesta ojs.tsv.fi.
Kansalliskirjaston osuudella palkataan suunnittelija kehittämään rahoitusmallia kotimaisten tieteellisten lehtien avoimelle julkaisemiselle. Kotimaisen julkaisemisen rahoitusmallia suunnitellaan yhteistyössä kustantajien ja potentiaalisten rahoittajien kesken. Suunnittelutyön taustalla on Jyrki Ilvan ja Johanna Liljan raportti Kotimaiset tieteelliset lehdet ja avoin julkaiseminen: selvitys mahdollisista rahoitusmalleista, jossa käsitellään tieteellisten lehtien rahoituksen vaihtoehtoja, joita on käytössä Suomessa ja kansainvälisillä foorumeilla.
Kotimaisilla tieteellisillä lehdillä on mahdollisuus osallistua hankkeeseen tulemalla mukaan pilotointiryhmään, jossa osallistutaan OJS-järjestelmän uusien ominaisuuksien testaamiseen sekä vuoden 2016 puolella myös uudentyyppisten rahoitusratkaisujen pilotointiin.
TSV:n ja Kansalliskirjaston hankkeet tukevat toisiaan. Niille perustetaan myös yhteinen ohjausryhmä, johon kutsutaan edustajia Suomen tiedekustantajien liitosta, tieteellisistä lehdistä, okm:stä, Suomen Akatemiasta, sekä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten edustajista.
”Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan” on osa Avoin tiede ja tutkimus -hanketta, joka edistää avointen toimintamallien käyttöönottoa tieteellisessä tutkimuksessa. Lisätietoja hankkeesta on sivulla http://avointiede.fi/.